maanantai 29. helmikuuta 2016

Pöllömpi (melkein) retki

"Tuolla ulkona ulvoo joku. Onkohan se koira vai huuhkaja?" tiedusteli lintuja (ja koiria) harrastamaton mies perjantai-iltana. Näillä tuntomerkeillä aavistin jo lajin ja singahdin terassille kuuntelmaan. Ehdin odotella siinä henkeä pidättäen ehkä viisi sekuntia kun lehtopöllö täräytti huutonsa jostain pimeydestä. Bingo!

Jos pitäisi valita lempipöllö niin se saattaisi olla lehtopöllö (koska tunturipöllö on niin epätodellisen oloinen olento ettei sitä uskalla valita). Lehtopöllön aavemainen ulvonta kevättalven yössä on kerta toisensa jälkeen hätkähdyttävä kokemus. Että miten eläimestä, joka päiväsaikaan oksalla nuokkuessaan näyttää niin suloisen lempeältä, voi lähteä sellainen ääni? No ei sillä, eihän vaikkapa kettu tai ilveskään varsinaisesti näytä ääneltään.

Palasin vielä myöhemmin illalla kuuntelemaan huhuilua. Heitin niskaan toppatakin, jalkaan miehen valtavat huopavuorelliset saappaat, poimin mukaan lasillisen viiniä ja nimitin tapahtunutta myöhemmin pöllöretkeksi.




keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Makkaranpaistoa motarin päällä

Karnaistenkorpi Lohjalla on keskimääräistä omalaatuisempi retkikohde. Sen alla kulkee nimittäin moottoritie. Tien läheisyyden voi havaita ainakin päiväsaikaan metsän keskelle kantautuvana vaimeana liikenteen huminana, eli erämaan hiljaisuutta kaipaava joutuu valitettavasti etsiytymään muualle. Muutoin Karnaistenkorpi on varsin hieno kohde lyhyille päivä- ja yönyliretkille. Alue on kuin pienoiskuva Nuuksiosta: jykevät vanhat metsät kaappaavat syleilyynsä suoraan parkkipaikalta, polku kiemurtelee kuusien lomassa, jyrkänteiden alta, sammalen peittämien maapuiden ohi pitkospuille, metsälampien rannoille ja laavupaikoille. Lasten kanssa retkeillessä ilahduttaa myös se, että paikka on muidenkin lapsiperheiden suosiossa ja laavuilta löytyy usein spontaania leikkiseuraa.

Metsää sopivasti vinossa.

Säidenhaltijan arvottua loskan, vesisateen ja rännän hallitsemaan viikkoon yhden aurinkoisen kevättalven päivän suuntasimme Ahvenalammen laavulle makkaranpaistoon. Perheen taapero pakattiin kantorinkkaan eväiden seuraksi ja eskarilaiselle, jota ei väsytä koskaan paitsi silloin kun tehtävänä on kävellä paikasta A paikkaan B ennalta määriteltyä reittiä pitkin, reissu naamioitiin keppihevosen maastoretkeksi. Reilu kilometrin matka hennosti lumella peitellyn metsän läpi lammelle taittui tällä asetelmalla lähes hujauksessa. Vähän liiankin nopeasti.

Aiemmin kantoliinassa ja manducassa reissuilla kulkenut pienin retkeläinen pääsi testaamaan kantorinkkaa ja tuntui ilmeestä huolimatta viihtyvän.

Polun yli myrkyssä kaatuneen jättimäisen kuusen on ilahduttavasti annettu jäädä paikalleen.
Tällaista kaipaisi retkeilyalueille enemmänkin - sitä, minkä voi helposti ylittää tai alittaa, ei tarvitse poistaa.

Retken ensimmäiset varsinaiset haasteet löytyivät laavulta. Polttopuut olivat kauttaaltaan kosteita (suorastaan märkiä) ja niiden muuttaminen nuotioksi ei ollut niitä helpoimpia hommia. Olisi saattanut jopa jäädä meiltä tekemättä. Paikalle oli kuitenkin saapunut meitä ennen sinnikäs isä-poika-parivaljakko, joka sai huhkittua haastavista lähtöasetelmista huolimatta tulisijaan lähes roihuavan nuotion ja retken päätarkoitus oli täten pelastettu. Asettelimme kaupan pakastealtaasta mukaan nappaamamme jäiset soijanakit ritilälle palamaan paistumaan ja lapset sujahtivat leikkeihin laavun ympäristöön.

Leikkien, nakkien ja kaakaoiden jälkeen jatkoimme auringon houkuttamina matkaa Ahvenalammen rantoja kiertävää polkua pitkin. Pian polku muuttui kuitenkin puroksi ja siinä vaiheessa kun puro kohtasi oikean, leveämmän, vesiuoman ja romahtaneen sillan, oli aika myöntää homman mahdottomuus ja tarpoa samaa reittiä takaisin.

Savuinen kuva muikeasta retkiseurasta

Kivien ja kantojen päältä hyppimistä rakastava taapero ilahtui suuresti laavun takaa löytyneestä Täydellisestä Kannosta.


Paluumatkalla metsä oli talvisen hiljainen. Iltapäivän aurinko ilahdutti kurkkimalla puiden välistä ja aiemmin alitettu kuusenrunko houkutteli hetkeksi kiipeilemään. Jälkeenpäin keppihevosenulkoiluttaja tuumi, että kävelyä oli liikaa, mutta halusi kuitenkin jäädä vielä pariksi tunniksi kotipihalle "retkeilemään".